maanantai 28. tammikuuta 2019

Kirjaintaulu


Niin osuva teksti. Ja vihdoin sain tuohon ostamaani kirjaintauluun laitettua minkään lausahduksen. Liki puoli vuotta odotti. 

Tuo teksti kuitenkin on hyvä muistutus itselle, että se oma arki on omien lasten lapsuus ja kuinka sitä haluaa tarjota lapsilleenkin hyvät muistot lapsuudesta.

Pipsa Possu lelut sattuivat viel kivasti olemaan tuossa taulun edessä, niin oli pakko napata kuva yhdessä niiden kanssa ennen kuin myin ne pois. Turhaan ostin nuo, kun eivät saavuttaneet suurta suosiota.

Tässä on muutenkin tullut tosi paljon siivottua kaappeja ja olen sekä kaupannut että yrittänyt kaupata ylimääräistä pois omista nurkista. Niistä lisää omassa postaulsessaan. 

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Back to work, holiday is over



Ehdin olla vajaa kolme viikkoa työttömänä ennen kuin töihin pyydettiin takaisin, kun niin kova tarve. Kivahan oli toisaalta tulla, vaikka pidempi lomakin olisi tehnyt hyvää. 

Kiirettä on pitänyt, 4v. synttärit oli ja meni ja voin sanoa, ettei enää ikinä näin isossa mittakaavassa. Palaan mahdollisimman pian synttäripostauksen merkeissä. 

Nyt tauko loppuun ja vielä hetkeksi töitä tekemään. 

tiistai 7. elokuuta 2018

Teemasynttärit tulossa



Vastahan postasin Veean 3v. synttäreistä, jossa teemana oli Pasin ja Kielon valtakunta. Tänä vuonna meillä on teemana Ryhmä Hau. Ohjelmaa meillä on fanitettu jo kaksi vuotta, mutta viime vuonna olin hetkellisesti niin kyllästynyt koko ohjelmaan, että halusin synttäreille jonkun muun teeman.

Mutta tänä vuonna pidetään tällä teemalla. Nämä lasten synttärit on yksi vuoden kohokohta Eevikin ynttäreiden lisäksi. Vaikka onkin aina yhtä stressaavaa miettiä tarjoiluja, koristella ynnä muuta, niin se kaikki on vaivan arvoista lapsen tärkeän päivän vuoksi ja tietysti ihana saada kaikki sukulaiset ja ystävät myös juhlimaan 




Tänä vuonna tehdään yhteistyötä Veean kanssa, hän auttoi Eevikin synttärikorttien askartelussa ja nyt saa auttaa omien synttärikoristeidensa askartelussa. Yhteistä aikaa saamme samalla, mikä on kallisarvoista.

Tulostin netistä näitä värityskuvia ja yhdessä sitten värittelemme ne. Nyt ensiksi vuorossa on tarjoiluihin tulevat info-koristeet, myöhemmin tulostan isompia värityskuvia ja niitä sitten sinitarralla kiimnittelemme synttäreiden aikaan muualle asuntoon.

Varmaan myös askartelen taas teemaan sopivia pompomeja. Onneksi nykyään myös isommissa ruokakaupoissa myydään silkkipapereita ynnä muuta askartelutavaraa, sillä meidän hyvien kulkuyhteyksien päässä oleva askartelukauppa Sinooperi meni konkurssiin.

Kutsukorttejakin olen jo miettimyt sekä synttäreiden ajankohtaa. Vielä kun tietäisi jatkuuko työt, niin pystyisi paremmin lyömään lukkoon synttäriviikonlopun.

Palailen taas pian blogiin synttäriaskarteluiden merkeissä sekä kerron meidän kesästä :)

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Flying Tiger ostoksia




Joskus maaliskuussa kävin Flying Tigerissa, kun etsin äkkiseltään yhdelle ystävälle syntymäpäivälahjaa ja aattelin, että tuolta löytyy se mitä ajattelin. No ei löytynyt, mutta muu lahja kyllä ja sen lisäksi vielä meille muutama tarpeellinen juttu.





Vaikkei nämä kylpylelulaivat oikeastaan niin tarpeellisia olleet, kun juuri vietiim vanhat kylpylelut ulkoleluiksi, kun niiden kanssa leikkiminen meni pelleilyksi.

Kuitenkin löysin siis meidän pyykkipojille paljon kätevämmän säilytyspussin, jossa henkari. Kesällä kelpaa ripustaa pyykkejä ulos, kun saa tuon pussin roikkumaan pyykkinarulle.

Ja sitten löysin vielä tulevia synttäreitä varten foliopallot, Venskulle 4v. synttäreille ja Eeviselle 2v. synttäreille. Jo valmiiksi, vaikka niihin vielä hetki aikaa. Nuo on vieläpä oikein isoja palloja, kun Eevisen 1v. synttäreillä oli vain pieni 1 pallo.

Mutta Flyin Tiger, käykää siellä!

perjantai 15. kesäkuuta 2018

All you need flower


En kovin usein osta vaatteita uutena, vaan enemmän on tullut ostettua kirpputoreilta. Eilen kävin kiertelemässä Sokoksella ja siellä oli alennusmyyntejä. Nyt on menossa vaihe, että haluan vähän muuttaa tyyliä. Useimmat vaatekaapin vaatteista ovat tummia eikä sovi itselle kovin hyvin tuo tumma sävy vaatteissa.

Eilen löysin alesta tämän ihanan t-paidan -30%, hintaa jäi 14€. 
Nyt tarvitsisi vielä laittaa vanhoja vaatteita myyntiin :)

Käytiin mummulassa





Lähdettiin tänään kesäkerhon jälkeen heti ajamaan kohti minun vanhempien kotia. Tarkoituksena meidän oli mennä yöksi minun vanhemmille ja käydä kuhinoilla, mutta se suunnitelma jäi välistä ja nyt sitten harmittaa.

Kuitenkin matkalla haettiin Nesteeltä jätskit ja Jaffan sokeriton mango-meloni limppari, kun tarjouskupongilla limpparin sa 1€. On muuten hyvää, ostin tänään kauppareissulla ison pullon tätä ensi viikkoa varten.






Minun vanhemmilla kahviteltiin ja sitten käytiin keräämässä lähimetsässä käpyjä. Siitäkös lapset tykkäsi, molemmat tykkää kerätä luonnosta kaikennäköistä. Touhuttiin pihalla kukkapenkin parissa ja nautittiin auringosta.

Taisin saada jonkun auringonpistoksenkin, kun nyt iltaa kohden tullut huono olo. Meni kyllä liian nopeasti aika, vanhempien luona on  niin ihana viettää aikaa.


maanantai 9. huhtikuuta 2018

Kirppislöytö: Nokian kumpparit



Pyrin nykyään ostamaan mahdollisimman paljon vaatteita ynnä muuta käytettynä kuin uutena. Kirppiksillä tulee useasti kierrettyä ja tori.fi selattua.

Tänään lähdettiin kirppikselle hakemaan Eevikille kumisaappaita, sillä isosiskon vanhat ovat vielä liian isoja. Olin silmäillyt Nokian vaal.pun kumppareita, mutta nyt joku oli ollut nopeampi ja ehtinyt ostaa ne. Mustat kumpparit eivät innostaneet, joten päätin vielä kiertää kulman takana olevat loosit. 

Ja mikä onni kävikään, kun omaa loosiansa täyttämään tullut vuokraaja täydensi sitä näillä täydellisillä pirteän oranseilla ja tähtikuvioiduilla Nokian kumppareilla, jotka oli vielä juuri oikeaa kokoa. Hinta vain vaivaiset 3€! Kirppistely kannattaa. Pientä pesua vaativat, mutta oikeilla aineilla näistä saadaan vielä priimaa aikaan :)