tiistai 25. kesäkuuta 2019

OrganiCup ja Lunette kuukupit


Ostin tässä reilu viikko sitten tuttavan innoittamana kuukupin, OrganiCup-merkkisen. Hintaa OrganiCupin kuukupilla on 19,90€ ja ostin tämän Sokokselta. Koko on B ja pakeiin mukaan synnyttäneille naisille. 


Kotona tämän sitten steriloin ja halusin vähän harjoitella käyttöä ennen kuukautisten alkua, mutta testatessa tätä tuli kipua värkkiin. 


Monta kertaa kokeilin laittaa ja jopa leikkasin tuon antennin kokonaan pois, niin joko minun sattui niin, että tuntui koko pers reiän repeävän tai sitten tämä pullotti ulkona ja tuntui inhottavalta muutoin. 


Eilen sitten menin Prismaan hakemaan siteitä, kun kk alkoivat ja siteet olivat taas loppuneet, kuten aina kuukautisten alkaessa ja huomasin sitten, että siellä hyllyllähän on Luneten kuukuppeja. Siitä sitten nappasin tämän 1-koon matkaani mukaan. Hintaa Luneten kuukupilla on 23,95€, jos nyt oikein muistan. 


Vasta illalla kotona pääsin tätä testaamaan ja taas kävi niin, että tuli kovaa kipua, kun laitoin tämän syvemmälle ja ihmettelin, että mikä oikein on ja alin sitten tunnustelupuuhiin ja luin myös Luneten ohjelehdestä, että kipua voi tulla, jos kuukuppi painaa kohdunkaulaa ja näin omallakin kohdalla siis oli. 


Asettelin sitten uudelleen tätä Luneten kuukuppia niin, että kohdunkaula on kupin sisällä. Vihdoinkin siis paikalla. Enpäs kauas wc pääsyt kun alkoi kuukuppi valua alaspäin/pullotti. ..joo tämä 1-koon kuukuppi on liian kapea ja liian pitkä. Päätin sitten laittaa tuon OrganiCupin, joka on leveydeltään tuntuu olevan hyvä. 

Nyt olen eilisestä illasta saakka käyttänyt tätä B-kokoista OrganiCupin ja tämä on muutoin hyvä, mutta olen todennut sen, että kuukuppi kaipaa vielä lisää eri kokoja/malleja, koska itselläni värkki on todella lyhyt ja vuoto aika niukkaa, niin itselle riittäisi jonkinlainen "kuuallas". Ja lisäksi tässä on ongelmana se, että kävellessä, kyykkiessä, pyllistäessä, yskiessä ja muutoin jossain ponnistusliikkeessä tämä kuukuppi hitusen putkahtaa alaspäin, mutta istuessa menee taas paikoilleen ja ei tunnu missään. Ohivuotoa ei ole tullut eli muutoin kuukuppi toimii hyvin ja aion tätä kyllä tästä pienestä haittapuolesta huolimatta käyttää, koska muuten annan tälle täydet pisteet. 

Aion vielä laittaa molemmille merkille palautetta asiasta tai tarkemmin kehitysidea, koska kaikille tällainen pitkä mallinen kuukuppi ei sovi, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 

torstai 16. toukokuuta 2019

Puistoilu on ihanaa


Kevät on siitä ihanaa aikaa, kun pääsee taas puistoon. Tai toki talvellakin pääsee, mutta tekemistä ei ole niin paljon ja kesällä viihtyykin kauemmin puistossa kuin talvella. 

Me mentiin eilen kokeilemaan Käppärän puistoa. Ollaan kyllä aikaisemminkin oltu, mutta siitä on jo aikaa 3 vuotta ja Vensku on silloin ollut päälle vuoden ikäinen. Ollaan usein ajettu tuon puiston ohi ja Vensku on sanonut haluavansa sinne. 


Eilen sitten extempore mentiin tuonne samalla reissulla, kun noudin yhden bodyn ja vein lämpömittarin yhdelle toiselle ihmiselle. 

Ja kannatti, Vensku löysi heti kavereita, kun meidän onneksemme tuolla puistossa oli muutamia muitakin lapsia vanhempineen eivätkä kaikki olleet menneet viettämään kaunista kevätpäivää Pelle Hermannin puistoon. Eevi taas leikki enimmäkseen yksin ja tuon kumparenurmen päällä kieriskellen, mutta uskaltautui hänkin välissä tulemaan isompien kanssa leikkiin mukaan.


Tänään mentiin sitten minun töiden jälkeen uudestaan ja tällä kertaa hiekkalelujen lisäksi otettiin mukaan potkupyörä ja potkulauta. Itsekin muutaman kerran potkulautailin, oli aika hyvää liikuntaa. Onneksi tässä kevään aikana on virkistynyt, vaikka ei tule juuri nukuttua tarpeeksi, silti vaan jaksaa. Voi olla myös syynä, että olen taas alkanut syömään rautaa.

lauantai 11. toukokuuta 2019

DIY: Kutistemuovista kädenjälki aurinko-korvakorut


Mentiin tänään viettämään äitienpäivää minun vanhempien luo ja aamulla pikaiseen askarreltiin Kutistemuovista korvakorut mummulle lahjaksi. 

Aiemmin olen myös antanut Kutistemuovista askarreltuja juttuja lahjaksi äitienpäivänä. Eilen sain idean näihin, jonka päätin tänään toteuttaa. Äitini tykkää koruista ja itse tehdyistä jutuista, joten tällainen lahja oli oivallinen. 


Venskukin oli innoissaan. Molempien tyttöjen kanssa tehtiin tällaiset, mutta Eevikin kanssa tehdyt eivät onnistuneet niin hyvin kuin nämä Vensku kanssa tehdyt ja lisäksi tuon korviin laitettavan osan kiinnityksen kanssa tuli ongelmia ja se vähän meni käyttökelvottomaksi, niin saatiin tehtyä mummulle vain yhdet korvikset. Tarkoitus oli viedä kahdet erikokoiset. 


Laitettiin nämä vielä hienosti taustapahviin esille, kuten monet korvakorut ovat ja Vensku sai itse tehdä ns. logon "Made by Venla". 

Näistä tuli mielestäni niin upeat, että aion itsellekin tehdä samanlaiset. Tällä hetkellä minun lempparikorvikset on itse tehdyt kutistemuovi korvikset, joissa Eevikin jalanjäljet. Niitä jopa työkaverit kehuneet :)

Suosittelen kokeilemaan kutistemuovi askartelussa ja lasten kanssa kutistemuoviaskartelu on vielä hauskempaa! 

perjantai 3. toukokuuta 2019

Tivoli Seiterä


Oltiin eilen tyttöjen kanssa Tivoli Seiterässä, kun ei vappupäivänä jaksettu lähteä eikä silloin saanut rannekkeita. Harkitsin siirtämistä tähän päivään ja se olisikin ollut parempi, sillä aurinko paistoi ja muutoinkin olisi ollut paremmat olosuhteet kuin eilen. Mutta joskus me äiditkin muokataan eikä äitiaivoilla ajattele 100%. En ainakaan minä. 

Vaikka meillä olikin kivaa ja oltiin kaksi tuntia ja päästiin käymään laitteissa, niin tivolissa oleminen meni pieleen. Olisi tarvinnut olla vieläkin enemmän vaatetta mitä meillä oli, sillä lapsilla oli tosi kylmä. Eevikkiä vähän pelotti laitteissa oleminen ja lisäksi hänelle ei kelvannut pelkkä teippi, vaan piti saada ruokaa. 


Vensku taas itki kylmän lisäksi pissahätää eikä uskaltanut alkuun mennä käymälän pytylle... 

Ja mikä eniten harmitti, niin oli se, että maksoin omasta lipusta turhaan, koska vanhempi olisi päässyt pienemmän lapsen mukana laitteisiin ilmaiseksi, jos olisi ollut tarve mennä turvaksi. Tämä sanottiin vasta kun menimme ensimmäiseen laitteeseen, olisi voinut lippukassalla lipunmyyjä sanoa tämän, niin olisi säästetty oman lipun hinta, koska muutoin en laitteissa käynyt kuin vain silloin, kun Eevikin turvaksi tarvitsi mennä. 

No kaikesta huolimatta meillä oli suht kiva kaksituntinen. Toisella kertaa paremmalla menestyksellä ja toivon mukaan paremmalla säällä. 

Voin suositella Tivoli Seiterä kyllä kaikille. Pienet on huomioitu todella hyvin ja laitteita on sopivasti kierrettäväksi. 

perjantai 22. helmikuuta 2019

Tubetour 2019



Oltiin tänään Tubetourissa minun kummipojan kanssa. Hän itse haaveilee tubettamisesta, oikeastaan on tehnyt muutaman videon kyllä jo. Kuitenkin myös hän seuraa tubettajia, kuten itsekin. Tosin ennen tätä viikkoa itselle ei ollut kukaan muu tuttu kuin Herbalisti ja hänenkään videoita en ole aikaisemmin katsonut. 

Kaikkiaan 6 vuotta olen Youtubesta eri tubettajia seurannut, enää en niin aktiivisesti, kun on nuo lapset, vaikka välillä heidänkin kanssaan katsotaan tubaajia mm. Kakkumonsteri on meidän Vensku yksi lemppari :) 

Tällä viikolla kuitenkin vähän perehdyin muutamaan Tubetourissa olevaan tubettajaan ja tilasin Jennysvoices sekä ZoneVD kanavat. Näistä tubettajista tuli heti suosikkeja. Ihan kaikkiin en ole perehtynyt vielä ja aion kyllä tsekata kaikki. Ja onneksi olen vähän kaikesta kiinnostunut ja suht avoin, niin uskon myös muiden Tubetourin tubettajan päätyvän tilaukseen.




Mitä sitten pidin Tubetourista?

Tapahtuma oli ihan ok, kivaa oli olla mukana ja tubettajista huokui se innostus ja positiivisuus olla mukana Tubetourissa ja ottaa fanit huomioon. Kuitenkin Puuvilla oli tämä kokoiselle tapahtumalle liian ahdas. Isompi halli olisi tarvinnut olla, sillä faneja oli niin paljon. 

Myös tapahtuman kesto olisi saanut olla laajempi, tällöin kauppakeskus olisi ollut oikea paikka, koska lavashow olisi voinut olla vaikka 2-3 kertaa päivän aikana ja samoin tuo meet & Greet ja näin olisi mahdollisesti paremmin jaksanut keskittyä lavashowhun ja olisi päässyt tapaamaan suht nopsakkaan näitä tubettajia.

Odotin, että tapahtumassa tubettajia olisi ollut omat loosit/teltat, joissa heitä olisi päässyt tapaamaan yksittäin ne fanit, ketkä juuri heitä fanittaa. Mene ja tiedä, en tietysti ole ekspertti näissä tapahtumien järjestelyssä, mutta aina voi sanoa omat kehitysideansa.

Mutta tämä toki oli tyhjää parempi ja saatiin edes jotain kuvia ja vähän jaksettiin seurata lavashowta. Suunniteltiin jo kummipojan kanssa tuonne Tubetour risteilylle menemistä, jos siellä onnistaisi nämä yhteiskuvat, kun kummipoika niin kovasti haluaisi tavata Herbalistin. Jos lippuja vaan on jäljellä risteilylle, niin ensi viikolla aion ne ostaa. 

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Kirjasto on tärkeä paikka



Itselle lapsi arjessa tärkeä paikka on kirjasto. Olen itse teininä käynyt paljon kirjastossa, vaikka aina lainani ovat olleet myöhässä ja on edelleen. Kuitenkin muistan ainakin pari kertaa, ellen useammin kuukaudessa käyneeni kirjastossa lukemassa Demi-lehden sekä useita muita lehtiä ja sarjakuvia. 



Kirjastosta tuli myös usein lainattua musiikkia sekä elokuvia. Jonkun verran luin myös kirjoja, erityisiä lempikirjasarjojani oli The Babysitters Club ja Neiti Etsivät. 



Niin ja kävi hän ala-asteikäisenä jo paljon kirjastossa, silloin usein lainasin videoita, nyt en muista enää nimiä. Käytiin myös kavereiden kanssa usein leikkimässä ja piirtelemässä kirjaston leikkihuoneessa. 

Nyt haluan tutustuttaa omat lapseni kirjaston ihmeisiin. Kirjasto on niin kätevä paikka, jos ei halua kaikkia kirjoja ja lehtiä ostaa itselleen, niin niitä voi mennä lukemaan kirjastoon ja lainata kotiin. Jos taas epäröi jonkun kirjan ostamista, niin kirjasto on oiva paikka ensin lukea kirja ja jos se oli kiva, niin sitten ostaa itselle. 



Meillä tällä hetkellä esimerkiksi Koiramäen kesä kirja lainassa, meinasin sen ennen joulua meille ostaa ja nyt ne on loppu Prismasta, joten ajattelin, että lainaamme ensin kirjastosta ja katsomme millainen kirja on ja vasta sitten ostan meille. Vaikka Mauri Kunnaksen kirjat ovat aina hyviä. 

Kirjaston lainaustarjontakin on laajentunut siitä mitä se on ollut omassa lapsuudessa. Nykyään saa lautapelejä, pelejä eri konsoleihin sekä liikuntavälineitä. Meillä tällä hetkellä onkin lainassa yksi lautapeli sekä Xbosone konsolille 3+ peli Overcooked.

Näistä tulossa omat postauksensa.
Käytkö itse kirjastossa? 

perjantai 1. helmikuuta 2019

Isovanhemmuus, mitä se mielestäni on?

Olen kiinnostunut tästä aiheesta parisen vuotta sitten, kun Venla oli vähän pienempi, mutta kuitenkin jo sen verran iso, että isovanhempien kanssa alkoi olla enemmän toimintaa.

Aiheesta olen lukenut paljon erilaisia juttuja, joissa korostetaan isovanhemmuutta vähän liikaa ja siitä saa usein kuvan, ettei vanhemmuus tarjoa lapselle mitään niin hienoa kuin isovanhemmuus. Mielestäni se on väärin ja siksi haluan puhua tästä aiheesta oman mielipiteeni.


Itse arvostan kyllä isovanhemmuutta ja pidän tärkeänä, että isovanhemmat ovat mukana lasten elämässä. Haluan, että omilla lapsillani on molemmat isovanhemmat mukana.

Minusta nykypäivänä isovanhemmuus ei huomioi sitä, että meitä vanhempia on erilaisia.

Toiset meistä lapsia hankkineista vanhemmista ovat enemmän sellaisia, jotka haluavat panostaa omaan vanhemmuuteensa, olla läsnä, opettaa lapselle kaikkea ja tehdä lapsen kanssa kaikkea kivaa. Me ikään kuin elämme omaa lapsuutta uudelleen omien lastemme kautta.

Isovanhempien tulisi siis ymmärtää myös, että me ei välttämättä haluta antaa lapsia niin paljon hoitoonkaan isovanhemmille, vaan haluamme itse tehdä lapsemme/lapsiemme kanssa reissuja yms.

Isovanhemmille tulee oma aikansa siihen
sitten, kun me vanhemmat haluamme ja se myös isovanhemmille sopii.


Toiset meistä taas haluaa antaa enemmän aikaa isovanhemmille olla omien lasten kanssa ja auttaa arjen asioissa.

Tästä vanhemmuudesta ja isovanhemmuudesta tunnutaan tekevän joku kilpailu ja itsekin siihen kilpailuun lähtee mukaan.

Vanhemmuus kuitenkin on ihan yhtä arvokasta kuin isovanhemmuus ja tarjoaa lapselle ihan yhtälailla ihania muistoja, korvaamattomia sellaisia. Vanhemmat tarjoavat ihan yhtälailla lapselle sen rakastavan, uniikin ja korvaamattoman kodin. Ei vain isovanhemmat.

Isovanhempien tulee kunnioittaa myös vanhempia eikä elää omaa vanhemmuuttaan uudestaan. Ei ainakaan liiaksi asti. Meille vanhemmille pitää antaa tilaa olla vanhempia ja rakastaa lasta. Se on meidän tehtävä. Ja siksi me olemme lapsia halunneet, emme siksi, että vanhemmistamme tulisi isovanhempia.

Haluan siis vain sanoa, että molemmat sekä vanhemmat että isovanhemmat molemmat tarjoavat lapselle jotain ainutlaatuista ja omalla tavallaan.


Isovanhempien kuitenkin tulee kunnioittaa omien lastensa sääntöjä lastenlasten kanssa sekä kuulostella ja neuvotella asioista. Eikä tule ottaa rooliaan isovanhempana liian tosissaan. Näin vältetään myös niitä riitoja.

Ja isovanhempien pitää myös muistaa kunnioittaa puolin ja toisin toisia isovanhempia ja yhteisissä tilaisuuksissa antaa tilaa myös toisille isovanhemmille.

Tällaisia ajatuksia minulla on isovanhemmuudesta, toivottavasti saatte ajatuksistani kiinni.

Mitä mieltä te olette isovanhemmuudesta?